Eco Base 0701

Kim Min Jeong, Park Jin Ho, Sltin Sang Gyu, Choi Kyung Ho, Korea

Lähes futuristinen suunnitelma, joka hakee ilmettä hyvinkin rohkeilla eleillä. Häpeilemätön lähestymistapa on kuitenkin loikannut Mikkelille vieraaseen maailmaan. Sinällään komeat ja kiehtovat suunnitelmat ovat ylimittakaavaisia ja talojen muotoilu esimerkiksi Satamalahden rannan alueella ja erityisesti Puhdistamon alueella rakennusmassoihin, joihin on vaikea suunnitella ekologista ja energiatehokasta tilankäyttöä.

Kaksialuetta, jossa ehdotus on oikein hienosti onnistunut ovat Paukkulanrannan korttelialue ja tiedekeskuksen arkkitehtuuri. Nekin molemmat kaipaavat säätöä: Paukkulanrannan perinteinen ja kaunis korttelirakenne sopisi paremmin Satamalahden rantaan lähelle vanhaa kaupunkikeskustaa. Tiedekeskuksen arkkitehtonisesti tyylikäs ratkaisu olisi onnistuneempi jos olisi maltettu pitäytyä pienimittakaavaisemmassa massoittelussa.

 

Tekstit: Satamalahden kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun arvostelupöytäkirja

TUTUSTU
KILPAILU-EHDOTUKSEEN

(.pdf) Lataaminen voi kestää useamman minuutin.